Haukivuorelaiset ry järjesti teemaviikon kolme kertaa (2016-2017), osana Haukivuori Nousuun! -hanketta.
Tempauksen tarkoituksena on saada ihmiset ajattelemaan ja käyttämään paikallisia palveluita.

PPP-viikosta on päätetty tehdä perinne! Teemaviikot pidetään kaksi kertaa vuodessa: 

  1. heinäkuun ensimmäinen kokoinen viikko (ma-su)
  2. joulukuun ensimmäinen kokoinen viikko (ma-su)

Kampanjassa ovat mukana kaikki Haukivuoren alueen yritykset ja palveluntarjoajat. Osallistukaa ja vaikuttakaa pitäjän palveluihin!

Tässä palveluntarjoajille tulostettava tarjous/etupohja (PDF)


Pohjustusta tempaukselle:

”Elämme aikoja, jossa jokaisella taholla on haasteita. Kuluja leikataan ja ylimääräisistä menoista tingitään. Palveluja on siirretty kylältä kaupunkiin ja joitakin on suurennuslasin alla. Myös yritykset ja yksityiset palveluntarjoajat tarvitsevat lisäeuroja toiminnan jatkumiseen ja sitä kautta palvelujen säilymiseen kylällä.

Joitakin palveluja ja tuotteita voi saada monipuolisemmin tai edullisemmin kaupungista. Oletko kuitenkaan laskenut hintaa matkoille? Hukkaamallesi ajalle? Tai ajatellut, mitä tapahtuu, jos jatkossa paikallista vaihtoehtoa ei ole ollenkaan?

Haastamme teidät kaikki käyttämään hetken ajattelulle paikallisia palveluita kohtaan ja mahdollisuuksien mukaan myös käyttämään niitä!

Kaupat, kahvilat, ravintolat, kirjasto, apteekki, pankkiautomaatti jne. jne. tarvitsevat sinua ja jos sinä tarvitset niitä, on nyt hyvä hetki olla mukana tulevaisuuden turvaamistalkoissa!”

Teemaviikon tarjouksia ja etuja kannattaa kysyä suoraan palveluntarjoajilta.

Lisätiedot ja tiedustelut: tapahtumat (at) haukivuorelaiset.fi